sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Marshmallow-kakku

Innostuin useiden kakkublogien ansiosta kokeilemaan
itsekin kakuntekotaitojani. Netistä löytyy uskomattoman hienoja
kakkukuvia, en ole edes tajunnut miten hienoja kakuista
voikaan tehdä. Kakuntekijänä tosin olen vasta alkaja...
vaikka tuskin nyt kovin hurjaksi äidyn.


Marsipaanista en kovasti pidä, joten kokeilin Merja
vaahtokarkkimassaa. Kakkupohjaksi tein ihan peruskakun,
johon käytin gluteenittomia Jytte-jauhoja ja kaakaota.
Täytteeksi mansikka-mustikka-banaani-seos. Kuorrutteeksi
ja väliin voikreemiä. Vaahtokarkkimassaan lisäsin ripauksen
punaista elintarvikeväriä. Päällisen ruusut tein massan jäämistä
ja pinnalle hieman suklaata kaaressa. Kakku on ihan nätti, mutta
en kyllä pitänyt vaahtokarkin makeasta mausta. Tämä kakku
on enemmänkin "karkkimakean" ystäville.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Purovillaa


Olihan mun myös pakko päästä kokeilemaan väriä vaihtavaa
lankaa. Siispä muutaman puro-kerän kävin ostamassa ja niistä
syntyi kullalle pipo ja kaulahuivi.



Pipo: malli oma
Lanka: Novita Puro, ruska
Kulutus: kahdesta kerästä pätkittyä
Puikot: 5 mm



Kaulaliina: Suuren Käsityölehden Sikuriinan mitoilla
Lanka: Novitan Puro, ruska ja iltanuotio
Kulutus: epämääräinen määrä
Puikot: 5 mm
Pituus: 210 cm, mutta pitkä on mieskin



Piposta halusin vähän tonttulakkimaisen ja mun päähän se
sitä olikin. Mutta poikaystävällä se on vain hieman löysähkö
pipo. Oikeastaan hienompi se taitaa niin ollakin. Näiden
värilankojen neuleminen oli erittäin mukavaa. Suorastaan
jännitti aina, mikä väriyhdistelmä puikoille seuraavaksi tulee.
Pipon värityksen olin jo aiemmin päättänyt, ja katkoin aina
sopimattomia väripätkiä pois. Kaulahuivissa en pahemmin
yrittänyt sovittaa värejä toisiinsa, mutta lopputulos on silti
melko hyvä. Kaulahuiviin käytin jämälankoja..vaikka taisin
kyllä muutaman kerän kuitenkin siihen lisää ostaa. Niin ja
olihan mun ostettava muutama kerä Puroa muutenkin varastoon.
Lanka tuntuu mukavan pehmeältä, mutta toivottavasti eivät
käytössä pahasti nukkaannu, huopuvaa kun lanka ilmeisesti on!



Raidat ovat ihanan piristäviä, olen jo muutaman kerran kaulaliinaa
lainaillut. Suosittelen muillekin raitaterapiaa!



torstai 7. tammikuuta 2010

Syystamineet


Uusi vuosi lähti käyntiin, mutta tässä on vielä syksyisiä
töitä. Nämä syystamineet ovat olleet jo kovassa käytössä,
mikä näkyy kuvistakin. Näitä lankoja ostaessani
ihastuin Dropsin alpakkalankojen värivalikoimaan.
Itselleni neuloin syyspipoksi yksinkertaisen pipon, jossa
on pientä palmikkoa. Todellinen väri on ehkä näiden kahden
kuvan välistä.






Malli: oma, palmikko on tosin matkittu
Talviaamu-jakusta, joka valmistuu joskus.
Lanka: Drops Alpaca, 44oo lila, kaksinkertaisena
Menekki: n. 60 g
Puikot: tais olla nroa 4


Alpakka on tuntunut ihanan pehmeältä ja lämpimältä, mutten
ehkä kuitenkaan tekisi Shettistä enää tästä langasta. Käytössä
huivi muuttuu nopeasti ruttaiseksi. Huivin tein pipon kaveriksi
ja väri on kanervainen purppura.



Malli: Shetland Triangle
Lanka: Drops Alpaca, 4434m, lila/violetti-mix
Kulutus: 100g
Puikot: 4,5 mm

Sininen pipo on peruspipo miehelle. Väri on ihana
petroolinsininen, kuvassa tosin näyttää hailummalta
mitä oikea väri on. Niin ne kuvat hämää..



Malli: oma
Lanka: Drops Alpaca, petrooli-mix kaksinkertaisena
Menekki: n. 60 g
Puikot: 4 ??