lauantai 26. huhtikuuta 2008

Kevätkukkia

Kevät on todella puhjennut kukkaan!


Sen innostamana vierailin Menitan tehtaanmyymälässä ja ostin tällaista sinistä lankaa. Saa nähdä mitä näistä innostun tekemään. Suunnitteilla olisi jonkunlainen pitsihuivi, jos vaan osaan tehdä.


Liikkeessä pää tyhjeni täysin, kun en tiennyt mitä hain, siellä oli nimittäin paljon lankoja, enkä aikaisemmin ole käynyt kuin pienissä liikkeissä. Lisää kuulemma tulee vielä syksyllä, sillä liikettä laajennetaan. Joku lappu kannattaa siis olla ensi kerralla mukana, varsinkaan kun en ole niin kokenut neuloja.


Tämä lankaväri vaikutti kivalta myös. Se on Parisin 100% puuvillaa, ja väri siis on vaalean vihertävä. Voisi sopia kesäiseen neuletakkiin.

Ja vielä kevään kunniaksi..


Valkovuokot ovat urakalla puhjenneet kukkaan, joten minäkin keräsin pienen kimpun pöytää koristamaan.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Vastauksia Christinan haasteeseen

Christina haastoi minut meemiin, joten pitihän sitä vastailla:)!

Vastaa rehellisesti seuraaviin kysymyksiin ja lähetä kysely viidelle (5) bloggaajalle.

1.) Paljonko kello on ? 23.05
3.) Minkä väriset pitkäthousut/hame tmv. sinulla juuri nyt on ? mustat tuulihousut:)
4.) Mitä musiikkia kuuntelet ? Musiikkimakuni vaihtelee kausittain, tällä hetkellä
kuuntelen mieluiten the Rolling Stonesia.
5.) Mitä teit eilen illalla ? Kävin mökillä paistamassa makkaraa ja viettämässä mukavaa aikaa veljeni ja serkkuni kanssa. Myöhemmin katsoimme toisen veljeni luona Lemmentohtori-leffaa.
6.) Mitä olet viimeksi syönyt ? Paahtoleipää ja maitoa
7.) Millainen ilma on juuri nyt ? Tällä hetkellä on pimeää, mutta päivällä oli aurinkoista.
8.) Kenen kanssa olet viimeksi puhunut puhelimessa ? Poikaystäväni
9.) Mihin kiinnität huomiota vastakkaisessa sukupuolessa ? Silmiin
10.) Pidätkö tämän viestin lähettäjästä ? Uusi tuttavuus vaikuttaa mukavalta.
11.) Kuinka voit tänään ? Oikein hyvin, pientä väsymystä.
12.) Mikä on lempijuomasi ? Maito
13.) Suosikkisi alkoholipitoisista juomista/drinkeistä ? Marianne
14.) Lempiurheilusi ? Yleisurheilu ja jalkapallo
15.) Hiustenvärisi ? Vaalea
16.) Silmiesi väri ? Sininen
17.) Auringonnousu vai -lasku ? Kumpikin
18.) Sisarukset ja heidän ikänsä ? Pikkuveli ja kaksi isoveljeä
19.) Lempikuukautesi ? Huhtikuu
20.) Lempiruokasi ? Kotiruuista lihapullat & muusi, ja erikoisruuista nachot
jauhelihalla.
21.) Viimeisin näkemäsi elokuva ? Hitch- Lemmentohtori
22.) Lempiviikonpäiväsi ? Lauantai
23.) Lempiharrastus, siis joku muu kuin urheilu ? Neulominen, ompelukset.
24.) Oletko liian ujo pyytääksesi jotakuta ulos ? Ehkäpä
25.) Lempimusiikkisi ? Roxette, CoB, Nirvana, Apulanta, HIM...lista on loputon=).
26.) Kesä vai talvi ? Kesä on mukavin, mutta kaikissa vuodenajoissa on jotai hienoa.
27.) Halauksia vai pusuja ? Halauksia pusujen kera
28.) Suhde vai yhden yön juttu ? Suhde
29.) Suklaa vai vanilja ? Suklaa
30.) Haluatko, että ystäväsi vastaavat ? Tottakai
31.) No kenet arvioit varmimmaksi vastaajaksi ? Jaa-a
32.) Kenen et usko vastaavan ? Enpä tiedä
33.) Millaista kirjallisuutta luet ? Opiskeluun liittyvää pääasiassa, joskus käsitöihin liittyviä, salapoliisiromaaneja ja sarjakuvia (aku ankat & kamut).
34.) Millainen hiirimattosi on ? En omista
35.) Lempiseurapelisi ? Korttipelit, Rappakalja ja uusimpana Backgammon
36.) Pystytkö koskettaan nenänpäätäsi kielelläsi ? En
37.) Oletko romanttinen ? Kyllä olen
38). Oletko ollut vakavassa onnettomuudessa ? En
39.) Lastenkaruselli vai benjihyppy ? Haluaisin kerran tehdä benji-hypyn, mutta
muuten karuselli.

Haastan mukaan seuraavat 5 blogia, tulkaa mukaan jos huvittaa:

Pujoliivi (väki)
JaanaMaa
Kissailua ja kässäilyä
Mohairmetsä
Solmussa

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Etelän hedelmä


Viikko vierähti aurinkoisella Teneriffalla. Kovasti yritin löytää lankakauppaa tai edes jotain käsityöliikettä, mutta turhaan. Paikka tuntui olevan täysin turistikauppojen valloittama. Yritin englanniksi sopertaa muutamaan otteeseen, löytyisikö jostain lankakauppa tai joku käsityöliike ("knitting store", "texture shop"?!). Suurin osa ei tuntunut ymmärtävän lainkaan, tai niitä ei yksinkertaisesti ollut. Olisi varmaan pitänyt opetellä espanjaa. Mahtaakohan joku tietää löytyykö etelän lämmöstä lankoja?

Käsityö-tuliaisina toin melkein valmiin tunikapaidan. Jo vuosi sitten ostin ihanaa "palaneen" oranssia lankaa laukkua varten. Jostain kumman syystä kassista tuli superpieni (miksei kukaan kertonut että langan paksuudella on paljonkin merkitystä ?!!:)...

Kuvassa väri näyttää kyllä paljon kirkkaammalta oranssilta kuin luonnossa.

Hain huvikseni samaa Catania-langalla tehtyjä luomuksia ja löysin Pujoliivin Nastin tekemän puhvihihatunikan, joka näytti todella hyvältä. Innostuin itsekin siis tekemään saman, ja purin "pikkukassin". Ohje löytyi Modasta 2/2006. Lankana käytin: Schachenmayr Catania, merseroitu puuvilla 100%. Puikko ja koukku nro 3.



Pituutta vähän lisäilin malliin, sillä yleensä ohjeista tehdyt vaatteet ovat jossain vaiheessa alkaneet tuntua liian lyhyiltä. Tällä hetkellä hihoja ei ole vielä tehty, ja ne saavat odottaa, koska paita näyttää mielestäni hyvältä hihattomanakin. Luultavasti hihat silti teen ja sovitan kumpi on parempi...


Lopuksi vielä pari kuvaa reissumaisemista=).



maanantai 14. huhtikuuta 2008

Villapusero CoB-tekstillä


Tein tällaisen miesten villapuseron joulun aikaan. Ohjeen nappasin käsityölehdestä 8/2007, jossa oli Samu Haberin Forever Yours-neule. Työ sujui joutuisasti, sillä lankana oli paksu ja harmaa Mambo-lanka. Lankaa kului vajaa 10 kerää. Tein paidan L-koon mukaan, mutta työstä tuli varmaan XXL:n kokoinen. Muistutti ennemmin telttaa kuin villapuseroa. En tietysti paljoa mittaillut tekovaiheessa, mikä olisi ehkä kannattanut;)! Lopulta päätin purkamisen sijaan leikata kylmästi reunoista ja ommella ne purkautumisen estämiseksi. Ja tulihan siitä paidan näköinen!!!

Tekstiksi kirjailin Hate Crew, koska Children of Bodom on kova bändi.





Kirjailua tuli purettua pariin otteeseen ennenkuin siitä tuli tyydyttävän näköinen. Poitsu on tykännyt, ja on ollut jopa käytössä vähän väliä =)...on ainakin lämmin!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Kevään tuoksua

Monien selailemieni blogien innoittamana päätin aloittaa myös oman blogin. Olen innokas käsitöiden tekijä, tosin en ehkä niin kokenut, pikemminkin kokeileva. Vasta parina viime vuonna olen saanut tehtyä väkerryksiä, joita oikeasti on tullut käytettyäkin..alku aina hankalaa, vai miten sitä sanotaan.
Enimmäkseen tulee kudottua tai virkattua, ja niitä töitä lähinnä esittelen. Samalla opettelen käyttämään tätä blogi-systeemiä, joten vinkkejä ja muuta palautetta saa laittaa..

Näin kun joulu on jo kunnolla mennyt ohi;), on hyvä tietty vielä esitellä hieman joululahjoja. Kudoin/ompelin tällaiset tyynyt poikaystävälle, kun hän on niin ihastunut Gantin vastaavan tyylisiin. Tyynyt onnistuivat yllättävän hyvin, ja olin ylpeä kun osasin ommella vetskarin takaosaan!! Itse sain häneltä ihanan ruskean viltin=)!!
Takaosan ompelin punaisesta sametista, ja tähteen tuli käytettyä jotain vanhaa lakanaa. Lankana käytin punaista Novita Mamboa. Muistaakseni kahteen tyynyyn meni kaksi rullaa lankaa...















Kuvaustaitoja tarvitsee hieman vielä hioa, kuten myös kuvausjärjestelyitä.



Jaahas, pitää jatkaa taas tenttiin lukemista. Mukavaa kevättä kaikille!!