maanantai 27. lokakuuta 2008

Polysemiaa


Tässäpä ovat polysemia-kämmekkäät, jotka
sopii palmikko-pipoon kuten kuvasta näkyy.
Sen pitemmittä puheitta...

Malli: Polysemia-kämmekkäät, Elina Aro
Lanka: seiskaveikkaa
Puikot: nro 4


sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Palmikko-pipo




Tässäpä vasta on oiva pipo, sillä se sopii moneen päähän.
Pipo neulottiin tasona, ja lopuksi saumat yhdistettiin.
Pipo oli nopeatekoinen, mikä on oli mukavaa pitsihuivin
jälkeen. Lyhennetyistä kerroksista jäi pieniä reikiä pipon
yläosaan, mutta eipä tuo haittane. Kaksilahkeiselle tämä
pipo taitaa nyt jäädä käyttöön...(jos ei otan sen itselleni:).



Malli: Garnstudio, Drops-palmikkopipo
Lanka: veikkaisin seiskaveikkaa
Puikot: nro 4

maanantai 29. syyskuuta 2008

Kirppiksellä taas...

Tuli kierreltyä kirpparilla ja tehtyä todellinen neulojan löytö!
Kauan olen haikaillut langankerijän perään, mutten ole raaskinut
ostaa. Jollekin tarpeettomaksi jäänyt Brother-langankerijä tarttui
mukaani.


Tässä vähän kerijällä tehtyjä tuotoksia. Kylläpäs tuli söpöjä keriä,
harmi vaan, että loppui jo kerittävät, vaikka muutaman "kaupan"
kerän rullasin uuteen malliin. Joku voisi jo luulla pimahtaneeksi;).



tiistai 23. syyskuuta 2008

Aquila-huivi

Vihdoista viimein tämä huivi valmistui ja vihdoista viimein
sain kuvia blogia varten! Huivin taisin aloittaa siinä heinäkuun
puolessa välissä, ja olen tehnyt sitä aina silloin tällöin,
enemmänkin tällöin. Aquila valmistui jo yli viikko sitten,
mutta kuvat ovat nyt kortilla kameraongelmien takia. Huivi
on ihana, lämmin ja kaunis. Mallista saan kiittää Ullaneuletta
ja Sari Åströmiä. Kovan työn takana huivi oli, varsinkin kun
kerrosten silmukat vaan lisääntyivät (yllättäen;). Olen huiviin
todella tyytyväinen ja ylpeä siitä, onhan tämä eka pitsihuivini.
Lopputulos oli niin mieluisa, että tulevaisuudessa teen kyllä
lisää pitsihuiveja, kunhan kerkiän. Ensimmäinen kuva on
otettu kännykällä..


Pingotus olisi voinut olla hieman tiukemmalla, kuviot
eivät ainakaan kuvattaessa näy niin selkeästi kuin mitä
muilla olen nähnyt. Tosin pingotuksesta on jo aikaa ja
kai nämä aina vähän kasalle käytössä menevät.






Malli: Aquila, Sari Åström, Ullaneule 1/08.
Lanka: mohairtyyppinen (Menitasta)
Puikot: pyöröpuikot 4 mm
Mitat: n. 180 cm ja 80 cm



sunnuntai 24. elokuuta 2008

Kouluun


Koulunpenkille pitänee taas pian palata. Tarpeeseen tuli siis
uusi koululaukku, sillä vanha reppuni ei kovin viehättävä ole.
Laukun kriteerit olivat seuraavanlaisia. Ulkonäön piti olla
yksinkertainen, laukkuun piti mahtua kansio, sekä siihen
piti löytyä paikka kännykälle, avaimille ja rahapussille.
Niinpä kankaan ostettuani laukusta muodostui tällainen.





Laukun kangas on farkkumaista puuvillaa. Väri kuvissa
on melko hailu, luonnossa väri on tummanvihertävä.
Sisäkangas on vihreää, kiiltävää vuorikangasta.





Napit ovat etuläpässä koristeena. Jonkun tarrakiinnityksen
läppään voisi vielä laittaa. Tekohetkellä olin niin väsynyt ja
halusin vain saada laukun valmiiksi, etten kiinnitystä sen
enempää miettinyt.

tiistai 19. elokuuta 2008

Tyynyjä ja lankaa

Pikkuveli on muuttamassa opiskelemaan. Hänelle
tuntuu myös tarttuneen jonkinlainen käsillä tekemisen
kärpänen, niinpä opastin häntä tyynyjen teossa. Kankaat ja
kuviot hän itse valitsi/suunnitteli, minä lähinnä jelppasin
toteutuksessa ja vetoketjujen ompelussa.


Tästä käsillä tekemisestä vielä sen verran, että veli on
hionut pöytää ja laatikkoja itselleen uuteen kämppäänsä.
Aluksi suunnitelmissaan oli tehdä pöytä ja muut itse,
mutta jostain syystä ne nyt jäivät tekemättä...:)

Taas täytyy vähän esitellä lankavarastoja, joita on
tullut viimeaikoina täydennettyä. Kirppiksiltä olen
lähinnä nämä langat löytänyt. Tämä alla oleva Lili-lanka
on Hyvinkään Hyvilla Oy:n Rondolankaa. Vyötteen
mukaan lanka on koneneulontaan. Mitäköhän eroa
on tavallisella käsinkudottavalla tai koneneulontalangalla?
Koneneulontalanka on kenties kestävämpää. Lanka
on 75% polyakryylia ja 25% mohairia. Oli kiva löytää
kokonainen paketti! Vaikka näitä oli myynnissä useampia
paketteja, tällä kertaa sorruin vain yhteen.


Lisäksi nappasin mukaani ison pussillisen tai pikemminkin
säkillisen valkoista, melko ohutta lankaa. Lanka taitaa
olla puuvillaa. Näissä langoissa kyllä on hommaa, kun ne
pitää käsin keriä ja kaikenlaisia solmuja ja sekamelskoja
ilmaantuu vähän väliä!


Sitten vielä nämä viimeiset hankintani. Yllättäen taas tein
löydön kirppikseltä, ja väri on vihreä. Ostokynnykseni
taitaa olla melko matala, aina kun kivan vihreää lankaa
on tarjolla. Langoissa ei ole tavallisimpien lankojen tapaan
kierteistä rakennetta vaan se näyttää "punotulta". Hajusta
päätellen kyseessä on villaa. Pitäisi vaan saada keskeneräiset
työt valmiiksi, että pääsisi näidenkin lankojen kimppuun!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Kirppislöytöjä

Jaahas, tuli taas seilattua kirppiksellä, ja kun
en etsinyt mitään erityistä, löysin kaikenlaista.
Innostuin ostamaan nappeja pari pussillista,
nyt minullakin on oma nappivarasto. Lisää hamuan.
Nappien järjestely on muuten erityisen mukavaa
puuhaa..


Pitsiliinoja ostin tulevaisuuden suunnitelmia varten.
Haaveilen erilaisin pitsein koristellusta päiväpeitosta.
Jospa joskus saisin tehtyä..


Lankojakin tarttui reissulta mukaan. Tämä mohair
Ilves-lanka on mielestäni kauniin harmaan väristä.
Vielä en tiedä mitä näistä tekisin, mutta lankakoppaan
ne sopivat:). Mahdetaanko tätä enää valmistaa?


Eräs mekko osui silmiini ja minusta malli on erityisen
kaunis! Täysin käyttämätön hame lähti mukaan ihan
muutamalla eurolla. Vaikkei tämä niin neulomiseen
liity niin tässä on kuitenkin kuvia mekosta.


Aikalailla voisi sanoa kirppisreissun olleen onnistunut!

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Pitsihelmainen pikkujakku

Sain valmiiksi ensimmäisen oman pienen kesäjakun. Väri on
oliivin-ruohonvihreä, ja käytin jakkuun siis jo aikaisemmin
esittelemiäni Paris-lankoja. Ohjeen mukaan olisi pitänyt
neuloa ohkaisemmasta langasta, mutta sain sovitettua
neuletiheyden sopivaksi, kun käytin nelosen puikkoja.
Helmapitsistä tuli vähän isompaa, muttei tuo haitannut,
sillä tein vähemmän mallikertoja. Lisäksi tein XS-koon
ohjeen mukaan mutta S-koon pituuksilla.



Ongelmitta ei neulominen sujunut, kun neuloin nopeammin
kuin luin ohjeita:)...hihan esimerkiksi olin kutonut loppuun
jo ilman lisäyksiä, ja eikun alusta. Nämä ohjeistä lipsumiset
alkavat kuulostaa jo huolestuttavan tavallisilta. Ylimmän
napinlävenkin tein liian ylös, tämän tajusin vasta niin myöhään,
että vain ompelin sen umpeen, onneksi sitä ei erityisemmin
huomaa! ;) Miten voin olla niin uskomattoman itsepäinen
selvien ohjeiden kanssa?!!



Osia yhdistellessä mietin pitkään, mikä olisi paras tapa yhdistää
erityisesti hihojen saumat. Netistä löytyi muutamia ohjeita, ja
lopulta päädyin neulomaan yhdistettävien osien reunasilmukoista
vain toiset lenkit yhteen. Miten te muut saatte siisteintä jälkeä?




Malli: 8. Vaalean vihreä jakku, Suuri käsityölehti 5/2002
Lanka: Garnstudio Paris 100% puuvilla, menekki n. 350g
Puikko: nro 4



keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Ipod-apina

Vihdoin ehdin taas bloggaamaan. Kiireistä huolimatta olen
virkkaillut ja neulonut, minkä olen ehtinyt. Jämälankarullista
on kiva tehdä jotain pientä sekä kivaa, ja käyttää langat
hyödyksi. Viime viikolla virkkasin tälläisen kivan ipod-apinan,
jonka idea löytyi Debbie Stollerin "Koukussa"-virkkaajan
käsikirjasta.


Itse en jaksanut ohjeitä tarkkaan seurata, mutta perusteet
ovat luultavasti samat, ja koristelu on ohjeen mukainen.
Takaosan muovin leikkasin piirtoheitin kalvosta. Veikeän
näköinen apina siitä tuli, Ja yllätys yllätys ipod toimii
kalvon läpi!



Malli: Iloiset ipodit by Cynthia Combs, Koukussa (Debbie Stoller)
Lanka: Vanhoja puuvillaisia jämälankoja
Koukku: nro 3
Muovi: Piirtoheitinkalvoa

lauantai 26. huhtikuuta 2008

Kevätkukkia

Kevät on todella puhjennut kukkaan!


Sen innostamana vierailin Menitan tehtaanmyymälässä ja ostin tällaista sinistä lankaa. Saa nähdä mitä näistä innostun tekemään. Suunnitteilla olisi jonkunlainen pitsihuivi, jos vaan osaan tehdä.


Liikkeessä pää tyhjeni täysin, kun en tiennyt mitä hain, siellä oli nimittäin paljon lankoja, enkä aikaisemmin ole käynyt kuin pienissä liikkeissä. Lisää kuulemma tulee vielä syksyllä, sillä liikettä laajennetaan. Joku lappu kannattaa siis olla ensi kerralla mukana, varsinkaan kun en ole niin kokenut neuloja.


Tämä lankaväri vaikutti kivalta myös. Se on Parisin 100% puuvillaa, ja väri siis on vaalean vihertävä. Voisi sopia kesäiseen neuletakkiin.

Ja vielä kevään kunniaksi..


Valkovuokot ovat urakalla puhjenneet kukkaan, joten minäkin keräsin pienen kimpun pöytää koristamaan.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Vastauksia Christinan haasteeseen

Christina haastoi minut meemiin, joten pitihän sitä vastailla:)!

Vastaa rehellisesti seuraaviin kysymyksiin ja lähetä kysely viidelle (5) bloggaajalle.

1.) Paljonko kello on ? 23.05
3.) Minkä väriset pitkäthousut/hame tmv. sinulla juuri nyt on ? mustat tuulihousut:)
4.) Mitä musiikkia kuuntelet ? Musiikkimakuni vaihtelee kausittain, tällä hetkellä
kuuntelen mieluiten the Rolling Stonesia.
5.) Mitä teit eilen illalla ? Kävin mökillä paistamassa makkaraa ja viettämässä mukavaa aikaa veljeni ja serkkuni kanssa. Myöhemmin katsoimme toisen veljeni luona Lemmentohtori-leffaa.
6.) Mitä olet viimeksi syönyt ? Paahtoleipää ja maitoa
7.) Millainen ilma on juuri nyt ? Tällä hetkellä on pimeää, mutta päivällä oli aurinkoista.
8.) Kenen kanssa olet viimeksi puhunut puhelimessa ? Poikaystäväni
9.) Mihin kiinnität huomiota vastakkaisessa sukupuolessa ? Silmiin
10.) Pidätkö tämän viestin lähettäjästä ? Uusi tuttavuus vaikuttaa mukavalta.
11.) Kuinka voit tänään ? Oikein hyvin, pientä väsymystä.
12.) Mikä on lempijuomasi ? Maito
13.) Suosikkisi alkoholipitoisista juomista/drinkeistä ? Marianne
14.) Lempiurheilusi ? Yleisurheilu ja jalkapallo
15.) Hiustenvärisi ? Vaalea
16.) Silmiesi väri ? Sininen
17.) Auringonnousu vai -lasku ? Kumpikin
18.) Sisarukset ja heidän ikänsä ? Pikkuveli ja kaksi isoveljeä
19.) Lempikuukautesi ? Huhtikuu
20.) Lempiruokasi ? Kotiruuista lihapullat & muusi, ja erikoisruuista nachot
jauhelihalla.
21.) Viimeisin näkemäsi elokuva ? Hitch- Lemmentohtori
22.) Lempiviikonpäiväsi ? Lauantai
23.) Lempiharrastus, siis joku muu kuin urheilu ? Neulominen, ompelukset.
24.) Oletko liian ujo pyytääksesi jotakuta ulos ? Ehkäpä
25.) Lempimusiikkisi ? Roxette, CoB, Nirvana, Apulanta, HIM...lista on loputon=).
26.) Kesä vai talvi ? Kesä on mukavin, mutta kaikissa vuodenajoissa on jotai hienoa.
27.) Halauksia vai pusuja ? Halauksia pusujen kera
28.) Suhde vai yhden yön juttu ? Suhde
29.) Suklaa vai vanilja ? Suklaa
30.) Haluatko, että ystäväsi vastaavat ? Tottakai
31.) No kenet arvioit varmimmaksi vastaajaksi ? Jaa-a
32.) Kenen et usko vastaavan ? Enpä tiedä
33.) Millaista kirjallisuutta luet ? Opiskeluun liittyvää pääasiassa, joskus käsitöihin liittyviä, salapoliisiromaaneja ja sarjakuvia (aku ankat & kamut).
34.) Millainen hiirimattosi on ? En omista
35.) Lempiseurapelisi ? Korttipelit, Rappakalja ja uusimpana Backgammon
36.) Pystytkö koskettaan nenänpäätäsi kielelläsi ? En
37.) Oletko romanttinen ? Kyllä olen
38). Oletko ollut vakavassa onnettomuudessa ? En
39.) Lastenkaruselli vai benjihyppy ? Haluaisin kerran tehdä benji-hypyn, mutta
muuten karuselli.

Haastan mukaan seuraavat 5 blogia, tulkaa mukaan jos huvittaa:

Pujoliivi (väki)
JaanaMaa
Kissailua ja kässäilyä
Mohairmetsä
Solmussa

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Etelän hedelmä


Viikko vierähti aurinkoisella Teneriffalla. Kovasti yritin löytää lankakauppaa tai edes jotain käsityöliikettä, mutta turhaan. Paikka tuntui olevan täysin turistikauppojen valloittama. Yritin englanniksi sopertaa muutamaan otteeseen, löytyisikö jostain lankakauppa tai joku käsityöliike ("knitting store", "texture shop"?!). Suurin osa ei tuntunut ymmärtävän lainkaan, tai niitä ei yksinkertaisesti ollut. Olisi varmaan pitänyt opetellä espanjaa. Mahtaakohan joku tietää löytyykö etelän lämmöstä lankoja?

Käsityö-tuliaisina toin melkein valmiin tunikapaidan. Jo vuosi sitten ostin ihanaa "palaneen" oranssia lankaa laukkua varten. Jostain kumman syystä kassista tuli superpieni (miksei kukaan kertonut että langan paksuudella on paljonkin merkitystä ?!!:)...

Kuvassa väri näyttää kyllä paljon kirkkaammalta oranssilta kuin luonnossa.

Hain huvikseni samaa Catania-langalla tehtyjä luomuksia ja löysin Pujoliivin Nastin tekemän puhvihihatunikan, joka näytti todella hyvältä. Innostuin itsekin siis tekemään saman, ja purin "pikkukassin". Ohje löytyi Modasta 2/2006. Lankana käytin: Schachenmayr Catania, merseroitu puuvilla 100%. Puikko ja koukku nro 3.



Pituutta vähän lisäilin malliin, sillä yleensä ohjeista tehdyt vaatteet ovat jossain vaiheessa alkaneet tuntua liian lyhyiltä. Tällä hetkellä hihoja ei ole vielä tehty, ja ne saavat odottaa, koska paita näyttää mielestäni hyvältä hihattomanakin. Luultavasti hihat silti teen ja sovitan kumpi on parempi...


Lopuksi vielä pari kuvaa reissumaisemista=).



maanantai 14. huhtikuuta 2008

Villapusero CoB-tekstillä


Tein tällaisen miesten villapuseron joulun aikaan. Ohjeen nappasin käsityölehdestä 8/2007, jossa oli Samu Haberin Forever Yours-neule. Työ sujui joutuisasti, sillä lankana oli paksu ja harmaa Mambo-lanka. Lankaa kului vajaa 10 kerää. Tein paidan L-koon mukaan, mutta työstä tuli varmaan XXL:n kokoinen. Muistutti ennemmin telttaa kuin villapuseroa. En tietysti paljoa mittaillut tekovaiheessa, mikä olisi ehkä kannattanut;)! Lopulta päätin purkamisen sijaan leikata kylmästi reunoista ja ommella ne purkautumisen estämiseksi. Ja tulihan siitä paidan näköinen!!!

Tekstiksi kirjailin Hate Crew, koska Children of Bodom on kova bändi.





Kirjailua tuli purettua pariin otteeseen ennenkuin siitä tuli tyydyttävän näköinen. Poitsu on tykännyt, ja on ollut jopa käytössä vähän väliä =)...on ainakin lämmin!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Kevään tuoksua

Monien selailemieni blogien innoittamana päätin aloittaa myös oman blogin. Olen innokas käsitöiden tekijä, tosin en ehkä niin kokenut, pikemminkin kokeileva. Vasta parina viime vuonna olen saanut tehtyä väkerryksiä, joita oikeasti on tullut käytettyäkin..alku aina hankalaa, vai miten sitä sanotaan.
Enimmäkseen tulee kudottua tai virkattua, ja niitä töitä lähinnä esittelen. Samalla opettelen käyttämään tätä blogi-systeemiä, joten vinkkejä ja muuta palautetta saa laittaa..

Näin kun joulu on jo kunnolla mennyt ohi;), on hyvä tietty vielä esitellä hieman joululahjoja. Kudoin/ompelin tällaiset tyynyt poikaystävälle, kun hän on niin ihastunut Gantin vastaavan tyylisiin. Tyynyt onnistuivat yllättävän hyvin, ja olin ylpeä kun osasin ommella vetskarin takaosaan!! Itse sain häneltä ihanan ruskean viltin=)!!
Takaosan ompelin punaisesta sametista, ja tähteen tuli käytettyä jotain vanhaa lakanaa. Lankana käytin punaista Novita Mamboa. Muistaakseni kahteen tyynyyn meni kaksi rullaa lankaa...















Kuvaustaitoja tarvitsee hieman vielä hioa, kuten myös kuvausjärjestelyitä.



Jaahas, pitää jatkaa taas tenttiin lukemista. Mukavaa kevättä kaikille!!