torstai 18. huhtikuuta 2013

Tipuset

Pääsiäisenä oli aikaa puuhastella jotain pientä kivaa. Niinpä tekaisin pikku tipusia koristeeksi ja meni muutama myös tuliaisiksi. Itse ihastuin näihin söpöihin tipusiin ja niiden tekokin oli nopeaa, joten tuli tehtyä useampia. Malli löytyi Garnstudion sivuilta ja käytin kaikenlaisia sekalankoja. Tipuiluun taisi tulla pieni himo, jokaisesta tuntui tulevan jotenkin niin persoonallisia ja hellyyttäviä. Tässä osa tekeleistä kuvattuna.







Pääsipä joukkoon jokunen munakin. 


Tää taisi olla äidin tekemä. Sillä on aina niin hauska tyyli. Harmi ettei tullut otettua yhtään kokonaiskuvaa, tiput kun roikkuivat nätisti pajunkissojen joukossa.